Aina ongelmilta ei kuitenkaan vältytä, ja kaupan osapuolet päätyvät riitatilanteeseen. Riidat pyritään aina ensisijaisesti sovittelemaan neuvotteluteitse, ja valtaosa toimistomme hoitamista riita-asioista on saatu sovittua. Mikäli päämiehemme kannalta asianmukaista ja hyväksyttävissä olevaa ratkaisua ei kuitenkaan oikeudenkäynnin ulkopuolisissa sovintoneuvotteluissa ole löydettävissä, hoidamme oikeudenkäynnin kaikissa oikeusasteissa. Tavoitteena on aina päämiehen kannalta paras mahdollinen ratkaisu.
Riitatilanteessa on tärkeää, että koko prosessi hoidetaan oikein heti reklamaatiosta lähtien. Joskus myös kolmas osapuoli saattaa olla korvausvelvollinen kaupanteon jälkeen syntyneestä epäselvyystilanteesta. Me kartoitamme aina kaupan osapuolten vastuun lisäksi myös kaupanteossa mahdollisesti apuna käytetyn kiinteistönvälittäjän, kuntotarkastajan tai rakennuttajan vastuun.
Asunto- ja kiinteistökaupan oikeudellisessa viidakossa kahlatessa kokenut kiinteistölakimies on aina paras kumppani. Anna meidän auttaa. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä niin käydään tilanteesi yhdessä läpi ja katsotaan miten asiassa kannattaa edetä.